Seinäjoen Kaverikoirat
Kaverikoiratoiminta alueella alkoi vuonna 2006, kun neljä koirakkoa kävivät Kennelliiton koulutuksen ja perustivat toimintaryhmän Lakeuden Kaverikoirat. Nimestä luovuttiin syyskuussa 2015 ja otettiin käyttöön Seinäjoen Kaverikoirat.
Seinäjoen toimintaryhmä on kasvanut jatkuvasti, vuoden 2020 aloitti 52 koiraa ja 53 koiraohjaajaa, joista viisi on koiratonta. Viidellä ohjaajalla on toiminnassa mukana kaksi koiraa. Koirien rotukirjo on ryhmässä todella laaja. Edustettuna eri rotuja on yli 30, mukana myös monirotuisia koiria. Kaikenkarvaisia ja kokoisia ystävällisiä koiria tarvitaan jakamaan lämpöä ja läheisyyttä sitä tarvitseville ihmisille.
| Uudet koirakot toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi mukaan ryhmään. Varsinkin Peräseinäjoelle ja Ylistaroon toivotaan lisää koirakkoja, jotta vierailuja voidaan toteuttaa paremmin myös siellä. Vuonna 2019 Seinäjoen kaverikoirat vierailivat 46 kohteessa, joissa vierailuja oli yhteensä 152. Asiakaskohtaamisia vuoden aikana näillä vierailuilla oli lähes 1850. Lisäksi yli kahdessakymmenessä yleisötapahtumassa kohtaamisia kertyi vuoden aikana lukemattomia. Jokainen kohtaaminen kaverikoiran kanssa on hyvän mielen sävyttämä.
Tutustu Seinäjoen Kaverikoiriin ja vierailukohteisiin!
Seinäjoen Kaverikoirien yhteyshenkilö Eeva Ojala 045 691 6800 |